Heippa kaikki, vikoja kertoja Itävallasta! Viimenen viikonloppu täällä on nyt takana päin ja vaihdon rankin osuus - hyvästit ja heipat - on käynnissä. En olis ehkä osannut etukäteen odottaa, että hyvästeistä ja lähtemisestä tulis näin vaikeeta, ja että ihmisten kanssa ehtis oikeesti ystävystyä. Ja pahinta jäähyväisissä on nimenomaan epävarmuus siitä, koska nähdään seuraavaks tai nähdäänkö ylipäätään. Kun neljä kuukautta hengataan tiiviisti yhdessä, jaetaan kaikki uudet kokemukset ja hetket yhdessä eikä kenelläkään oo perhettä tai ystäviä ympärillä, tulee sitä väkisinkin kyyneleet silmiin, kun halaa näitä ihmisiä viimestä kertaa. Päivä päivältä meidän käytävä tyhjenee, ja kaikkien mieli on pikkuhiljaa kääntynyt jo kotiinpaluuseen. Ei siis mikään onnellisin viikko tämä, vaikka toki kaikesta yritän nauttia viimeseen saakka.
Olis varmaan aika alkaa summata koko kokemusta jotenkin viisaisiin "viimeisiin sanoihin". Kaiken kaikkiaan takana on elämäni paras kokemus ehdottomasti, ja tuun täältä niin paljon rikkaampana takaisin kotiin. Oon päässy näkemään upeita paikkoja, tekemään unohtumattomia juttuja, tavannu ihan mielettömiä ihmisiä ympäri maailmaa ja oppinu paljon uutta ennen kaikkea itsestäni. Oon unohtanut millasta on normaali arki, kun joka päivän suurin murhe on ollut sää tai se, ettei keksi mitä tekis. Tällä hetkellä tuntuu, että neljän kuukauden kesäleiri ois päättymässä. On eläny yhessä suuressa Erasmus-kuplassa, jossa on vaan ja ainoastaan hyvä olla. Etukäteen pelätty koti-ikävä ei koskaan tullut, ja vaikka on ihana mennä kotiin näkemään perhettä ja ystäviä, niin kamalaa silti lähteä. Oon niin kiitollinen itselleni, että uskalsin lähteä parisuhteesta ja kaikesta jännityksestä huolimatta, ja nyt voin olla samalla myös ylpeä itsestäni. TJ3 maailman huikeimman seikkailun päätökseen. 💔
Palaan asiaan ja fiiliksiin vielä koti-Suomesta, sitä ennen nautin täysin rinnoin vikoista hengenvedoista Itävallan vuoristoilmaa, see you! ☀️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti